Lopenselän suojeluyhdistys ry

 

 

Talviaisissa sijaitseva Lopenselkä on yksi Längelmäveden vesistön puhtaimpia järviä. Lopenselän suojeluyhdistys on puolestaan Suomen vanhimpia vesien suojeluyhdistyksiä. Se on jäsenistönsä avulla tehnyt töitä järven hyväksi jo yli neljäkymmentä vuotta. Yhdistys perustettiin kesällä 1975.

 

Lopenselän rannoilla on reilut 60 mökkiä tai muuta asumusta, joukossa on myös runsaasti ympärivuotisia asukkaita. Lisäksi rannoilta löytyy kymmenkunta vuokramökkiä.

 

Pidetään yhdessä huolta Lopenselästä

 

Lähes kaikki rannan taloudet ovat olleet suojeluyhdistyksen jäseniä alusta lähtien. Jäsenmaksuvaroja on käytetty muun muassa säännölliseen veden laadun tarkkailuun ja kalanistutuksiin. Kumppaneina ovat olleet Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ja kalanistutusten osalta Talviaisten Osakaskunta.

 

Perinteisillä niittotalkoilla on pidetty auki erityisesti Röyhdänsalmen väylää. Yhdistys on tehnyt paljon vesiensuojelun valistustyötä, ja se on toiminut aktiivisesti ajankohtaisissa ympäristön tilaan liittyvissä hankkeissa.

 

Tule mukaan suojelemaan Lopenselkää

 

Mikäli haluat Lopenselän asukkaana tai vapaa-ajan viettäjänä olla mukana huolehtimassa Lopenselän puhtaudesta ja järviluonnon monimuotoisuudesta, liity jäseneksi yhdistykseen. Jäsenyyden myötä saat tietoa ajankohtaisista Lopenselän kuulumisista, uusista vedentarkkailutuloksista, talkoista ym.

 

Vuosikokoukset pidetään heinäkuun alussa ja jäsenmaksut kerätään loppuvuodesta (vuosimaksu vuonna 2016 on 15 euroa). Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Petri Nuutinen ja sihteerinä Päivi Hilska. Yhteyden saat sähköpostilla osoitteella  Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. (tai Petri Nuutinen puh. 040 546 5865).

 

Liity samalla yhdistyksen sähköpostilistaan. Yhdistys pitää yhteyttä jäseniinsä ensisijaisesti sähköpostitse. Jos käytössäsi ei ole sähköpostiosoitetta, niin sovi postituksesta erikseen puheenjohtajan tai sihteerin kanssa.

 

Tervetuloa!